15. syyskuuta 2013

Syksy, se on täällä!

Kesä tuntuu hujahtaneen ohi ihan huomaamatta töitä tehden ja pentujen kasvua seuraten. Kaikkea tähän kesään on kyllä mahtunutkin. Niin hyvässä kuin pahassa.

Kaikki lapsukaiset saivat hienot kodit ja alku uusissa kodeissa tuntuu sujuvan hienosti.
Meille kotiin jäi Boris-poikanen eli Backmeadow's Bacchus, joka tuntuu olevan oikea pieni tuholainen. Tainan kirjaa luettiin perusteellisesti, pahvilaatikot ovat lempileluja ja teräviä hampaita kokeillaan joka asiaan. Boris kasvaa hurjaa vauhtia. Parasta ovat aamuhalit ja aamutraditioon kuuluu myös Antin kanssa lähimetsän pyiden tarkkailu. Boris ei kuulemma ole vielä pyitä tajunnut, mutta siitä se metsästyskoiran ura urkenee...

Suurimpana suruna tänä kesänä on Dharman kohtalo. Dharmahan oli Nygårdeilla äitiyslomalla. Synnytyksessä oli omat kommervenkkinsä ja alku maidontuotannon kanssa lähti vähän takellellen kulkemaan. Alkuvaikeuksien jälkeen lapsukaiset lähtivät kuitenkin keräämään painoa normaalisti ja Dharmakin alkoi näyttämään vähän paremmalta. Ruoka kuitenkin maistui huonosti. Aikamme ihmeteltyä ja verinäytteiden jälkeen, joissa ei ollut mitään ihmeempää, otin Dharman kotiin pentujen ollessa viisi viikkoisia. Uusissa verinäytteissä olikin kalsium sitten hälyttävän korkea ja ultraäänitutkimus paljasti pernaan levinneen lymfooman. Dharma sai vielä kortisonilääkityksellä muutaman viikon elinaikaa jä päästimme hänet haikein mielin paremmille metsästysmaille 25.7.2013. Dharma-rakas, ikävä on vieläkäkin kova.

Boris-poikanen pitää meidät kuitenkin mukana bernhardilaiselämässä ja muistuttaa äidistään. Tästä jatketaan..