16. toukokuuta 2014

Kesää odotellessa

Kevät on kulunut töitä tehdessä ja uuteen paikkaan sopeutuessa. Boriksen kanssa käytiin huhtikuussa Henlsingissä järjestämässä pentunäyttelyitä. Boris oli näytelmiin jo liian iso, mutta sai toimittaa sunnuntaina tärkeää esittelykoiran virkaa. Poju suoriutui oikein hienosti kymmenien pienten ja vähän suurempienkin käsien rapsuttelusta.

Kesällä on suunnitelmissa muutamat näytelmät. Kuten Rontti, aloittaa Boriskin näyttelykoiran uransa vaatimattomasti Saksan Wusbista. Lähtö häämöttää jo!

Viime viikonloppuna oli Hilda-sisko yökylässä porukoidensa ollessa juhlistamassa sukulaisten astumista avioliiton ikeeseen. Meno jatkui kyllä siitä mihin viime syksynä jäätiin. Tuntui, että koirat tunnistivat heti toisensa ja vauhtia riitti. Hilda keksi edellä kaikkia laittomuuksia, kuten jäniksen ajoa, naapurissa vierailua jne. ja Boris seurasi perässä. 


22. tammikuuta 2014

Kuulumisia

Boris-poikanen ei ole enää niin pieni. Ronttikin kasvaa koko ajan enemmän miehen mittoihin ja Dharma on muistoissa joka päivä. Siinäpä ne tärkeimmät.
No tosin, muutimme joulukuun alusta Pöljälle, Siilinjärven kupeeseen. Boris jatkaa pödeläisenä oloaan ja pitää kiitettävästi yhteyttä naapureihin. Eli siis tilaisuuden tullen käy tervehtimässä kaikki lähipiirin ihmiset....
Joulukuussa oli kävimme Rontin kanssa Messukeskuksen näyttelyissä, joista ei sen suurempaa tulosta tullut. Milloinkahan sen uskoisi, että näiden koipeliinien kanssa ei tartte mennä all round-tuomareille.
Keväälle onkin suunnitteilla sekä Wusb:n matkaa, että mahdollisesti Forum ja Golden St. Bernard. Katsotaan mihin aika ja rahavarat riittävät.
Nyt vain poikien kanssa kaivellaan napaa ja ihmetellään maailman menoa.
Pakkasterveisin
     Krisse ja Boris